Sekaisin Sinusta -webinaari uuspareille

Maksuton webinaari on suunnattu kaikille uuspareille. Asiantuntijoina keskustelemassa ovat Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtaja, psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, pari- ja perheterapeutti, Kirsi Heikinheimo sekä seksuaaliterapeutti Maija Astikainen.

Webinaarissa kuullaan uusperhe- ja seksuaaliterapian asiantuntijoiden ajatuksia muun muassa uusparisuhteesta & seksuaalisuudesta sekä ohjataan uusparit uusperheviikon kunniaksi virittäytymään perjantai-iltaan erotiikan ja seksuaalisuuden teemojen äärelle.

Uusparit arvioivat tavallisesti parisuhteensa ja seksuaalisuuden hyvinvoinnin melko korkeaksi. Uusperheessä haasteeksi voi kuitenkin muodostua yhteisen parisuhdeajan puute. Miten huolehtia uusperheessä parisuhteen yhteisestä eroottisesta ajasta, kun perhe-elämän velvollisuudet vievät väistämättä oman aikansa ja vaativat keskittymistä? Toisinaan pariskuntia voi seksuaalisuuden alueella haastaa muuttuneet tai muuten erilaiset seksuaaliset tarpeet, aiemmat huonot kokemukset tai traumat. Webinaarissamme erotiikan esteiden ja ratkaisujen kimpussa ovat kokeneet parisuhdeasiantuntijat.

Kirsi Heikinheimo ja Maija Astikainen puhuvat webinaarissa uusparisuhteen seksuaalisuudesta

PAIKKA: Koulutus järjestetään Zoom-alustalla. Ilmoittautuneille lähetetään perjantaiaamuna 18.9.2020 sähköpostiin kutsulinkki etäopiskelutilaan sekä ohjeet Zoomin käyttöön. Voit osallistua koulutukseen tietokoneella tai mobiililaitteella. Pyydämme osallistujia huomioimaan, että osallistujien kamerat ja mikrofoni pidetään tapahtuman ajan suljettuna.

ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittaudu tapahtumaan tästä linkistä. Huomioithan, että tapahtumaan mahtuu max. 300 osallistujaa. Mikäli joudut perumaan osallistumisesi, pyydämme sinua ilmoittamaan siitä meille, jotta voimme tarjota paikkaasi varasijalla oleville pareille. Ilmoittautumisen peruutukset voit lähettää osoitteeseen paivi.tikkanen(at)supli.fi.